sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Kukkaistutuksen suunnittelu julkiseen tilaan

Julkisen tilan kukkaistutukset




Kukkaistutus salon seudun ammattiopistolle


Tehtäväksi saimme suunnitella salon seudun ammattiopiston kukkaistutukset. Kukkaistutusten suunnittelu oli haastavampaa mitä ajattelin. Salon seudun ammattiopisto sijaitsee osoitteessa Hyvonninkatu 1. Koululla on kaksi paikkaa joihin tilataan istutukset. Kaksi ovaalin mallista ruukkua pääovella ja kaksi mutterin mallista henkilökunnan parkkipaikan portaikon vieressä.


Tehtävä oli siis suunnitella uudet istutukset samoihin ruukkuihin. Kävimme Pirilän Kukkatalossa pariin kolmeen kertaan tutustumassa kukkiin, koska emme olleet huomioineet kukka valintoja tarpeeksi hyvin ja näin aloitimme kaiken suunnittelun alusta. Kasvi valinnoissa huomioon tuli ottaa tila, mitta suhde, ruukut, kasvien koko, väri, kasvupaikka olo suhde.

Kukkaistutus pääovelle


Parini kanssa suunnittelimme koulun pääovella oleviin ruukkuihin istutukset. Ruukut ovat katoksen alla täysin varjossa ja sateelta suojassa. Suunnittelimme siis istutukset mitkä pärjää varjossa pienellä hoidolla. Kasvi valintamme on kultasypressi joka tuo korkeutta poutapilvi tuomaan täyteläisyyttä sekä hopeaputous.



Tein canvalla kuvan kasvi valinnoistamme

Kultasypressi, poutapilvi ja hopeaputous



Luonnos


Sommittelua Kukkatalossa


Pää oven uusi kukkaistutus

Vanhoilla istutuksilla pääoven sisäkäänkäynti

Henkilökunnan ovelle kukkaistutus

Henkilökunnan portaikon ruukkuihin istutusta suunnittelevan parin kasvi valinnat oli koristesulkahirsi, värinokkonen, viherputous. Huomioon tuli ottaa aurinkon paiste ja suora vesisade. Ruukkuihin paistaa lähes koko ajan aurinko ja sateelta ei ole suojaa.

Toisen tiimin kasveja















Henkilökunnan portaikon uusi kukkaistutus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti